Silminnäkijä dokumentti: Kotini on hautani, sai minut pohtimaan yksinäisyyttäni sekä vastuuta ystävyydestä. Kuinkakohan monta yksinäistä suomessa olisi vähemmän jos me kaikki myös kantaisimme vastuun ystävyydestä?
Monilla suomalaisilla on ystäviä, joiden kanssa yhteydenpito on ensin hiipunut ja sitten loppunut kokonaan. Yhteydenpito alkaa hiipumaan muuton, elämänkiireiden, erilaisen elämäntilanteet tai vaikkapa uuden kumppanin myötä. Alussa soitellaan puolin jos toisin silloin, tällöin ja todetaan että "pitää kyllä nähdä". Seuraavaksi yhteydenpito jää täysin toisen vastuulle, eihän ne tapaamisetkaan koskaan toteutuneet. Ja pikkuhiljaa yhteydenpito loppuu kokonaan.
Edellä mainittu on omalla kohdallani suurin syy siihen että, ajauduin yksinäisyyteen. Eri syistä johtuen, huomasin pikkuhiljaa olevani aina soittaja. Sitten tuli häpeä, ystävät lupasivat soittaa, ei soittoa koskaan tullut. Tuli tunne että häiritsen tai änkeän heidän elämäänsä, minua ei kaivata ja lopetin soittamasta. Yksinäisyyden pikkuhiljaa kasvaessa, siitä pois pääseminen on päivä, päivältä vaikeampaa. Kunnes eräänä päivänä huomaa että syy yksinäisyyteen on muuttunut seuraukseksi.
Onko kenties sinulla ystävä, jonka kanssa yhteydenpito vain loppui kokonaan?
Kanna vastuu ystävyydestä, joululahjaksi kaikille ystävillesi.
Yksinäiselle ihmiselle yhteydenotto ystävältä vuosienkin jälkeen, on arvokkain lahja.
